AKB0048 Wiki
Valitut valot
(選ばれし光)
Jakso02
Jaksotiedot
Jakso numero 2
Tuotantokausi 1
Näytöspäivä 6. toukokuuta 2012
Kronologia
Edellinen Jakso 1 - Pysyvä uni
Seuraava Jakso 3 - Valikoitu tähtisumu

Valitut valot (選ばれし光, Erabareshi Hikari) on ensimmäisen kauden toinen jakso.

Juoni[]

Jakso alkaa siita, kun Nagisa Motomiya, Orine Aida ja Yuuka Ichijo ovat avaruuslentokentällä, mistä he jatkavat seuraavalla aluksella kohti AKB0048 kokeita. Kun he ovat kävelemässä, mystinen tuntematon ihminen ja hänen lemmikkinsä Kirara törmäävät heihin vahingossa. Tämän kohtauksen jälkeen tulee alkumusiikki, Kibou Ni Tsuite.

Alkumusiikin jälkeen tulee kohtaus, jossa kauhistunut Makoto Yokomizo tiirailee ulos aluksen ikkunasta, peläten monia asteroidivyöhykkeitä ja avaruusjätteitä ja sitä, kuinka ne saattavat osua alukseen. Hänen ulistessaan, hän ilmaisee, että hän karkasi kotoaan, jotta pääsisi kokeisiin. Hänen paniikkisen äänensä kuulee hieman hämmentynyt Suzuko Kanzaki, joka päättää olla välittämättä hänestä ja jatkaa matkaansa.

Suzuko nähdään ottamassa juomista myyntiautomaatista, kun hän kuulee kahden turvahenkilön keskustelevan aluksella olevasta salamatkustajasta, joka on varastanut ruokaa. Huomatessaan Suzukon, he kysyvät, onko tämä nähnyt tätä salamatkustajaa. Suzukon vastatessa kieltävästi, he lähtevät muualle ja Suzukon yllätykseksi, myyntiautomaatti alkaa täristä ja rymistä, ja Sonata Shinonome työntää päänsä sen toisen puolen takaa. Hän kysyy joko henkilökunnan jäsenet menivät ja sen jälkeen kysyy, onko Suzuko henkilökunnan jäsen. Suzuko kertoo hänelle, että henkilökunnan jäsenet lähtivat ja ettei hän ole osa henkilökuntaa. Sonata rukoilee häntä olemaan kertomatta kellekkään henkilökunnan jäsenelle, että hän oli siellä.

Sonata hyppää alas hänen piilopaikastaan ja päättää antaa Suzukolle oman nimikirjoituksensa, tämän juomatölkkiin. Hän kertoo haluavansa liittyä AKB0048:aan hinnalla millä hyvänsä. Suzuko pyytää Sonataa omistamaan nimikirjoituksen hänelle. Sonata tajuaa, että kanji merkeillä kirjoitettuna 'suzu' Suzukon nimessä, voidaan lukeo myös 'rin' ja sen jälkeen hän ilmoittaa Suzukon uuden lempinimen olevan Linda. Henkilökunnan jäsenet ilmestyvät yhtä äkkiä ja he huomaavat Sonatan, joka juoksee karkuun hermostuneena.

Orine, Nagisa ja Yuuka nähdään omassa hytissään katselemassa ulos ikkunasta avaruuteen. Nagisalla on jo koti-ikävä, alkaen tuntemaan olonsa surullisemmaksi nähdessään Lancastarin katoavan kauemmas avaruuteen ikkunasta. Yuuka kertoo hänelle olemaan unohtamatta lupaustaan, jossa hän lupasi, että he kaikki kolme liittyvät AKB0048:aan. Orine muistuttaa häntä, että mukana lupausta tehdessä oli myös neljästin tyttö - Chieri Sono, joka heille esittelikin koko AKB0048:n neljä vuotta aikaisemmin.

He muistavat, kuinka Chieri tuli vierailulle Lancastariin ja oli pukautunut huomattaviin röyhelöisiin ja kalliisiin vaatteisiin, vaikka hän siltikin leikki vedessä muiden kanssa. Yuuka kysyy, vieläkö Chieri haluaisi liittyä AKB0048:aan, mutta Nagisa on varma, ettei Chieri voi unohtaa heidän yhteistä unelmaansa. Juuri sillä hetkellä, kuullessaan sanan 'AKB0048', Sonata ilmestyy ei juurikaan mistään ja tiedustelee, aikovatko hekin mennä kokeisiin, jotta voisivat liittyä AKB0048:aan. Yuuka kysyy häneltä, kuka hän oikein on, mihin hän vastaa: " Sonata, tietenkin!"

Kun Yuuka saattaa Sonatan ulos hytistä, Orine kysyy tältä, miksei hän anna heidän kertoa kenellekkään hänen nimeään. Sonata ilmoittaa innoissaan, että hänkin aikoo liittyä AKB0048:aan, Yuukan yllätykseksi. Sillä hetkellä Makoto saapuu, kysyen heiltä, ovatko hekin liittymässä AKB0048:aan. Suzukokin vastaa hänen kysymykseensä, saaden kaikki hyppäämään säikähdyksestä, sillä häntä ei oltu aluksi huomattu.

Kaikki, Sonatan vastalauseista huolimatta, menevät syömään aluksen ruokasaliin yhdessä. Makoto vainoharhaisesti on takuu varma, että on porukan huonoin laulaja ja että hän ei ole tarpeeksi hyvä liittyäkseen AKB0048:aan. Nagisa yrittää rauhoitella häntä, kun Sonata, joka piilottelee pöydän alla, yhtä äkkiä pihistää hänen kanansa. Sonata lopultakin paljastaa, että oikeasti hän on salamatkustaja ja ettei hän saanut lippua - oikeastaan, hän ei päässyt ollenkaan läpi kokeista. Suzuko, joka on tehnyt paljon tiedonhankintaa AKB0048:sta, kertoo hänelle, että hänellä on hyvät mahdollisuudet hänen pituutensa ja hiustensa takia. Muut tytöt ovat yllättyneitä hänen tietojensa määrästä.

Sillä hetkellä, ruokasalin televisiossa, uutisissa näkyy ilmoitus, jossa kerrotaan Chieri Sonon, Zodiacin perijättären, mysteerisesti kadonneen. Aluksen henkilökunnan jäsenet kysyvät tytöiltä, tuntevatko he Chierin, kun Nagisa, Orine ja Yuuka nousevat seisomaan hämmästyneinä uutisesta. Henkilökunnan jäsenet kertovat saaneensa vihjeen, että Chieri olisi aluksella. Paniikissa Orine, Yuuka ja Nagisa eivät ole varmoja, mitä sanoa, joten henkilökunta luovuttaa heidän suhteensa ja jatkaa matkaa.

Nagisa, varmana siitä, että Chieri oikeasti on aluksella ja aikoo osallistua kokeisiin tullakseen AKB0048:n jäseneksi, alkaa etsimään häntä alukselta yhdessä Orinen ja yuukan kanssa. He jakaantuvat, jotta voivat tutkia aluksen tarkemmin. Nagisa törmää mysteeriseen tuntemattomaan ihmiseen, johon hän törmäsi aikaisemmin avaruuslentokentällä, joka kylmästi kommentoi, että hänen kerran loistanut Kiraransa on menettänyt oman loisteensa ja tullut himmeäksi. Hän kysyy Nagisalta, aikooko hän paljastaa Chieri Sonon, minkä Nagisa kieltää. Tuntematon tyyppi kohauttaa olkiaan ja selittää, että jos Nagisa paljastaisi Chieri Sonon, hänellä olisi yksi vihollinen vähemmän. Vaikka olisitkin AKB0048:ssa, kilpailu jatkuu Senbatsu vaaleissa. Kun tää tuntematon hyypiö kääntyy lähteäkseen, hän kertoo vielä Nagisalle, ettei tämä tule pääsemään AKB0048:n jäseneksi, ellei tajua, että muut ovat vihollisia. Kun hän lähtee, Yuuka ja Orine juoksevat Nagisan luo ja kysyvät löysikö tämä Chierin. Kukaan heistä ei löytänyt Chieriä. Huomatessaan Nagisan levottoman ilmeen, Orine kysyy, onko jokin vialla.

Seuraavassa kohtauksessa Tsubasa on taas samaisessa oudossa temppelissä, kertoen jollekin tai jollekulle, että ensimmäinen joukko kokelaita on jo matkalla aluksessa. Lautalla on kuusi kandidaattia. Great One, jolle hän rukoilee mutisee jotain kyynelistä, ennen kuin Tsubasa huudahtaa oivallettuaan, että tämän täytyy olla osa Holy Lyriciä. Hän päättää lähettää Flying Getin matkaan ja lähtee temppelistä.

Seuravassa kohtauksessa tytöt istuvat oleskeluhuoneessa, jossa Nagisa kertoo tarinaansa ja kuinka hän ei ikinä olettanut, että heidän pitäisi olevansa toistensa vihollisia. Sonata kiusaa häntä siihen asti, että Yuuka lyö häntä, koska tämä kiusaa Nagisaa. Makoto alkaa panikoimaan ja Suzuko tekee muistiinpainoja hänen persoonallisuudestaan. Nagisa nostaa katseensa ylös taivaaseen, missä hän huomaa joitain outoja valoja. Samassa ympäri alusta alkaa soimaan hälytys ja alus tärisee ja rymisee. Suzuko sanoo, että sen täytyy olla DES:n hyökkäys.

DEs hyökkää, koska he ovat saaneet vinkin, että tytöt, jotka ovat matkalla AKB0048:n kokeisiin, ovat sillä aluksella. Nagisa ja muut ryömivät yhdessä tuolin taakse ja heidän pelkonsa kasvaa, kun huomaavat muidenkin matkustajien olevan kauhun vallassa. Yuuka heittää valopallon hämätäkseen DES:n sotilaita, jotta he pääsisivät turvallisesti karkuun. Heidän juostessaan portaita alas heidät kuitenkin huomataan ja he saavat sotilaat peräänsä. He piileskelevät alhaalla käytävässä jäähdyttimien takana ja yrittävät pysytellä hiljaa, jottei heitä huomattaisi. Makoto kuitenkin hermostuu täysin ja ryntää pois piilopaikasta Suzuko perässään. Yuuka tuöntää sen jälkeen raskaan jäähdyttimen sotilaiden eteen ja loput tytöistä juoksevat karkuun.

Tytöt ovat juuri päässeet lopullisesti karkuun ja he saapuvat erääseen huoneeseen, jossa joukko muita matkustajia ovat peloissaan yhdessä nurkassa. Huoneessa on myös Nagisaa neuvonut tyttö, joka nojailee Kirara vierellään kaiteeseen. Tytöt ovat juuri astuneet huoneeseen, kun DES:n sotilas l'hestyy. Nagisa huomaa sotilaan ja työntää Orinen turvaan, mutta sotilas saa hänestä kiinni takaa päin. Muut eivät voi tehdä mitään auttaakseen Nagisaa. Nagisa kamppailee siihen asti, kunnes AKB Sanjou! laulu alkaa yllättäen kuulua kaiuttimista. Juuri sillä hetkellä AKB0048:n tytöt itsessään ilmestyvät, pelastaakseen päivän. Heidän taistellessaan DES:n aseistautunutta joukkoa vastaan, Nagisa onnistuu pakenemaan toisten luo. He jäävät hetkeksi katsomaan AKB0048:n jäsenten taistelua mykistyneinä. Jäsenet auttavat muita matkustajia pakenemaan samalla, kun taistelevat. Takamina käskee tyttöjä menemään turvaan ja niin tytöt lähtevät juoksemaan. Juostessaan Nagisa yhtäkkiä huomaa, että hänen äitinsä tekemä vihreä hiusnauha on kadonnut. Hän tajuaa sen tippuneen, kun hän pakeni sotilaan käsistä. Hän kääntyy takaisin päin ja lähtee hakemaan sitä muiden vastusteluista huolimatta. Muut tytöt ovat lähdössä hänen peräänsä, mutta räjähdys pysäyttää heidän kulkunsa.

Nagisan palatessa huoneeseen hän huomaa heti lattialla olevan vihreän hiusnauhansa ja kiinnittää sen taas hiuksiinsa. Samassa hänen taakseen ilmestyy DES:n sotilas, joka nostaa hänet kevyesti olalleen. Nagisa kiljuu kauhuissaan, sillä' ketään ei näy lähellä. Nagisa kuitenkin kamppailee sotilasta vastaan, kunnes tämä mysteerinen ventovieras ilmestyy jälleen ja iskee sotilasta rautatangolla. Nagisa tippuu maahan ja tämä ventovieras tuhoaa DES:n sotilaan. Nagisa tunnistaa juuri tämän ventovieraan, kun tämä ottaa hattunsa pois ja antaa sinisten hiustensa hulmahtaa alas. Nagisan yllätykseksi hän huomaa edessään seisovan Chieri Sonon. Chieri moittii Nagisaa siitä, ettei tämä pysty edes suojelemaan itseään ja ihmettelee, miksi hän siinä tapauksessa haluaa liittyä AKB0048:aan. Chieri myös toistaa mielipiteensä siitä, ettei Nagisasta tule hänen nykyisellä asenteellaan ikinä oikeaa jäsentä. Samassa räjähdys ravistelee koko alusta ja tyttöjen yläpuolella oleva kattokruunu irtoaa katosta. Chieri toimii nopeasti ja tönäisee Nagisan turvaan, mutta jää itse kuitenkin kattokruunun alle jumiin. Chieri käskee Nagisaa lähtemään, koska hän on Nagisan vihollinen. Vihollisia ei kuulu auttaa tai niin ainakin Chieri ajattelee. Nagisa ei kuitenkaan kuuntele. Hän sanoo, ettei hän välitä, vaikka heidän olisi tarkoitus olla vihollisia. Hän myös kyseenalaistaa Chierin mielipiteen samalla, kun yrittää nostaa kattokruunun Chierin päältä. Nagisa ihmettelee, miten AKB0048:n jäsenillä voisi olla niin hyvä tiimityöskentely, jos he olisivat toistensa vihollisia. Nagisasta AKB0048:n jäsenet uskovat toisiinsa ja tukevat toisiaan. Nagisa vannoo aikovansa liittyä sellaiseen AKB0048:aan yhdessä muiden ja Chierin kanssa. Samassa Chierin Kirara ilmestyy ja alkaa loistaa uskomattoman kirkkaasti heidän kahden yläpuolella.

Yhtäkkiä Yuuko ilmestuu ja kertoo tytöille, että Kiraran loistaessa niin kirkkaasti, kuin Chierin Kirara, tarkoittaa idolin syntymää. Kun hän koskee Kiraraan, se alkaa loistamaan kirkaan keltaisena. Hän kertoo tytöille, että ne loistavat kirkkaasti niiden lähellä, joilla on idolin aura. Puhuessaan hän on siirtynyt Nagisan viereen ja yllättäen hän alkaa laulaa pätkää Heavy Rotationin kertosäkeestä, nostaen kattokruunun pois Chierin yltä ja heittäen sen pois. Hänen laulaessaan Kirara alkoi taas loistamaan ja loiste ympäröi hänetkin. Ilman mitään kysymyksiä, hän nostaa Chierin syliinsä ja kysyy sitten Chieriltä, miksi hänellä on Kirara mukanaan. Chieri selittää, että kun hän oli AKB0048:n konsertissa Lancastarissa, se seurasi häntä aina kotiin asti, eikä ikinä jättänyt häntä. Samassa muut jäsenet kutsuvat Yuukoa ja hän selittää kuulokkeensa kautta heille löytäneensä kaksi nuorta toivoa. Hän saattaa tytöt aluksen läpi omalla lavakorokkeellaan, jolla pystyy lentämään ilmassa.

Nagisa liittyy taas Yuukan ja Orinen seuraan ja halaa heitä iloisena siitä, että he kaikki ovat kunnossa. Myös Mayuyu, Takamina, Suzuko, Sonata ja Makoto ovat paikalla. Orine yhtäkkiä huudahtaa huomatessaan Chierinkin olevan paikalla. Samassa ei mistään saapuu DES:n miehittämätön taistelualus. Koska Mayuyu on kyborgi, hän taistelee tätä alusta vastaan. Hänen kädessään oleva ase nousee ylös ja lukittuu kohteeseen. Hän ampuu Yuukon käskiessä tyttöjä kiiruhtamaan pois hänen, Takaminan ja Mayuyun tieltä, jotta he voisivat suojata tyttöjen selustan.

Tyttöjen ollessa aluksella, joka vie heidät turvaan, Nagisa ihmettelee, miksei yksikään Kirara seurannut häntä kotiin ja pohdiskelee, oliko Chieri valittu. Samaan aikaan Chieri ihmettelee, miksei hänen Kiraransa ikinä loistanut hänelle, mutta se loisti Nagisalle. Toisen hyökkäyksen alkaessa, Yukirin puhuu muille jäsenille omasta kuulokkeestaan. Tyttöjä kuljettanut alus on juuri saapunut Flying Getin sisälle, kun he kuulevat Yukirinin ilmoituksen siitä, että alus käyttää hätätilan vuoksi Kirara Driveä. Takamina käskee kaikki tarttumaan johonkin, jottei paineaalto saisi heistä otetta. Nagisa ja Chieri molemmat tarttuvat erääseen metallilaatikkoon, tukeakseen itsensä. Samassa Kirara Driven pyörre imaisee heidät.