AKB0048 Wiki
Advertisement
En aio tehdä heidän ponnistelujaan tyhjiksi
(その努力裏切らない)

Jaksotiedot
Jakso numero 4
Tuotantokausi 1
Näytöspäivä 20. toukokuuta 2012
Kronologia
Edellinen Jakso 3 - Valikoitu tähtisumu
Seuraava Jakso 5 - Heidän vapaapäivänsä

En aio tehdä heidän ponnistelujaan tyhjiksi (その努力裏切らない, Sono Doryoku Uragiranai) on ensimmäisen kauden neljäs jakso.

Juoni[]

Valikointi kierroksen jälkee, tytöt pääsevät vihdoin ja viimein Akibastarille, AKB0048:n kotiplaneetalle ja heidän kotistadionilleen. Heti ensimmäiseksi tytöt viedään AKB0048:n konserttiin, jossa ensimmäiseksi esiintyy 75. sukupolven oppilaat, joita on kuitenkin vain ja ainoastaan kaksi. Kaksikon laulaessa Lemon Seasonia, Tsubasa valaisee tytöille, mitä tapahtui 75. sukupolven oppilaille. Hän kertoo monen epäonnistuneen tai lopettaneen ja siksi sukupolvi sai nimen "Kirottu sukupolvi". Tytöt toteavat jo kaksi vuotta harjoitelleen kaksikon esiintyvän todella hyvin, mutta siltikään väkijoukko ei oikein lähde mukaan vaan juttelee keskenään ja muuta vastaavaa. Samassa Sonata alkaa kannustamaan toista 75. sukupolven tyttöä, Kanataa, huutamalla tämän nimeä ja melkein häiritseekin tätä, mutta onneksi toinen tyttö auttaa Kanataa keskittymään tas esiintymiseen. 75. sukupolven oppilaiden lähdettyä lavalta, AKB0048 astuu lavalle, aloittaen laululla Heavy Rotation.

Konsertin jälkeen, tytöt backstagelle tapaamaan 75. sukupolven tyttöjä. Tyttöjen saapuessa sisään, Sonata juoksee sisään ja kaataa Kanatan lattialle halatessaan tätä ja huutaen samalla "Isosisko!" yhä uudelleen ja uudelleen. Toinen 75. sukupolven tytöistä astelee muiden tyttöjen lähelle, jotka katsovat tapahtumia ilmeisen neuvottomina, ja kysyy ääneen, onko tyttö Kanatan pikkusisko. Sonata kertoo onnen kyyneleet silmissä, miten mahtava Kanata oli lavalla, mutta Kanataa ei näytä kiinnostavan ja hän työntääkin Sonatan pois päältään. Kanata nousee seisomaan ja kysyy Tsubasalta, mitä ihmettä Sonata tekee Akibastarilla. Tsubasan ihmetellessä, miksi Sonata ei saisi olla paikan päällä, Kanata selittää, ettei Sonata ole vielä tarpeeksi vanha liittyäkseen AKB0048:aan. Sonata kertoo saaneensa Tsubasalta luvan osallistua kokeisiin ja päässeensä 77. sukupolven oppilaaksi. Hänen aloittaessa kertomaan, että halusi olla yhdessä siskonsa kanssa, Kanata käskee häntä lähtemään kotiin, kertoen, ettei hänen ole tarkoitus olla siellä. Tsubasa keskeyttää siskokset, sanomalla, että Sonatalla on ihan yhtä iso oikeus olla siellä, kuin Kanatallakin. Sen jälkeen Tsubasa kertoo sukupolvien alkavan harjoitella yhdessä. Silloin toinen 75. sukupolven oppilaista esittäytyy Mimoriksi.

Mimori ja Kanata esittelevät uusille tytöille sen jälkeen 0048 asuntolaa, johon kuuluu keittiö, monia harjoittelusaleja, kylpyhuone, olohuone ja tietenkin makuuhuoneet. Muihin tyttöihin asuntola tekee suuren vaikutuksen, mutta Sonata pysyttelee hiljaisena taaempana. Kanatan näyttäessä Yuukan, Makoton, Orinen ja Sonatan huoneen, hän jättää Sonatan mahdollisimman vähälle huomiolle. Muiden tyttöjen ihastellessa makuusalia, Sonata menee siskonsa luo ja yrittää jälleen selittää tälle, että halusi olla vain siskonsa kanssa, mutta Kanata lähtee kesken kaiken pois huoneesta, jättäen surullisen Sonatan taakseen. Samaan aikaan Mimori näyttää Chierille, Nagisalle ja Suzukolle heidän makuusalinsa. Muiden tyttöjen varmistaessa, että heidän tavaransa ovat tulleet perille, Nagisa uskoo siihen, että tämä on hänelle uusi alku. Mimori muistelee, kuinka kaikki muut paitsi hän ja Kanata lähtivät 75. sukupolvesta ja siksi kannustaakin tyttöjä olemaan reippaita ja tekemään parhaansa.

Hieman myöhemmin Nagisa, Orine ja Yuuka tulevat portaita alas jutellen keskenään, kun näkevät Suzukon. Nagisa kysyy, mitä hän tekee, mutta silloin Suzuko pyytää Nagisaa ja muita kutsumaan häntä Sonatan antamalla, Linda, nimellä. Lopulta Suzuko kertoo katselevansa aiempien Center Nova asemassa olleiden muotokuvia. Orinen kysyessä Center Nova asemasta, Suzuko kertoo AKB0048:lla ennen olleen yksi henkilö, joka oli keskeisessä asemassa lauluissa ja joka johti koko ryhmää. Nykyään jokaisella laululla oli oma keskeisessä asemassa oleva henkilö. Suzuko mainitsee Acchanin olleen viimeinen Center Nova. Hänen valmistumisensa jälkeen, koko asema katosi. Suzuko kertoo tytöille myös muista aikaisemmista Center Novista. Nagisan ihmetellessä, miksei Center Novia ole enää, Yuuko ilmestyy heidän taakseen ja kertoo ihmettelevänsä samaa. Sen jälkeen hän ilmoittaa mahtipontisesti aikovansa tuoda Center Nova aseman takaisin ja ettei hän ole tyytyväinen siihen, mitä on jo saavuttanut. Hän kertoo, että aina on olemassa uusi taso edessä päin ja hän pyrkii aina uudelle tasolle. Sen jälkeen hän poistuu voitontahtoa uhkuen.

Kolmikon ollessa matkalla takaisin yläkertaan Nagisa ilmoittaa innoissaan, uskovansa Yuukon teoriaa uusista tasoista. Hän on aivan innoissaan siitä, että vielä jäsenenäkin on olemassa uusi taso edessä päin. Yuuka ja orine myöntelevät, kun he kuulevat Sonatan huutavan ylhäällä käytävällä, ettei jokin käy hänelle. Tytöt katsovat ylös ja näkevät Sonatan, Kanatan ja Mimorin. Sonata huutaa siskolleen, ettei aio lähteä kotiin ja Kanata nostaa kätensä ylös, kuin aikoisi läimäistä Sonataa, mutta Mimori pysäyttää hänet. Kanata sanoo, ettei voi uskoa Sonatan päässeen valehtelemalla AKB0048:aan. Sonata suuttuu ja vihan kyyneleet silmissään kutsuu siskoaan valehtelijaksi, koska tämä ei ole vieläkään AKB0048:n jäsen. Vain oppilas. Sen jälkeen Sonata kutsuu siskoaan inhonaamaksi ja tönäisee siskoaan. Nopeasti Sonata liukuu kaidetta pitkin alakertaan, jättäen vihaisen siskonsa ylös.

Myöhemmin illalla Mimori kyselee hänen ja Kanatan huoneessa, miksei Kanata ole innoissaan nähdessään taas pikkusiskonsa. Kanata sanoo, ettei Sonata tiedä mistään mitään. Hän uskoo, ettei hänen siskollaan ole aavistustakaan, miten rankkoja harjoitukset ovat ja miten vähän ne palkitsevat tuskasta. Hän sanoo, ettei halua Sonatan tuntevan itseään säälittäväksi ja turhautuneeksi, kuten hän tuntee juuri sillä hetkellä. Mimori yrittää piristää Kanataa sanomalla, että Sonata saattaisi ehkä nousta nopeasti suosituksi ja päästä pian jäseneksi, mutta Kanata suuttuu. Hän ihmettelee, miten he voivat vieläkin olla oppilaita, vaikka ovat harjoitelleet jo kaksi vuotta. Hän sanoo heidän antaneen kaikkensa harjoituksissa ja että he jopa ovat opiskelleet, millaisia alkuperäiset jäsenet olivat, mutta mikään niistä ei tehnyt heistä jäseniä. Hän myös toteaa lopuksi, ettei saa ikinä kostoaan tällä vauhdilla. Hän kertoo hänen ja Sonatan isän olleen ammattilaisviihdeliiton johtaja. Hän lauloi tuodakseen hymyn heidän huulilleen. Eräänä päivänä, heidän isänsä kuoli DES:n sotilaan ammuksesta. Siitä lähtien Kanata on halunnut kostaa isänsä kuoleman taistelemalla DES:ää vastaan ja hän liittyi AKB0048:aan vain voidakseen taistella DES:ää vastaan. Kanata kertoo, että siksi hän ei halua Sonatan valitsevan samaa tietä, kuin hän. Mimorin kysyessä, eikö Kanata pidä laulamisesta, tämä vastaa turhautuneena, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa laulaminen. Mimorin sanoessa pitävänsä Kanatan laulamisestä, Kanata kertoo, ettei se häntä liikuta, jos joku pitää hänen laulamisestaan. Hän haluaa vain päästä jäseneksi, esiintyä eturivissä ja taistella DES:ää vastaan. Samaan aikaan Yuuka, Orine ja Nagisa vievät Sonatalle, joka istuu puussa, ruokaa.

Seuraavana aamuna Nagisa herää nähtyään unta äidistään. Hetken kuluttua myös Chieri herää, tosin hyvin unisena. Nagisan toivottaessa hänelle hyvää huomenta, hän istuu hetken hiljaa, kuin ei olisi vielä aivan hereillä. Lopulta hän kuitenkin vastaa Nagisalle ja nousee ylös, mutta kompastelee kävellessään ulos huoneesta Kiaransa kanssa. Aamupalan ja aamutoimien jälkeen tytöt ovat junalla matkalla kohti ensimmäistä tanssituntiaan. Makoto on aivan innoissaan ensimmäisestä tanssitunnista, sillä viimeinkin he pääsevät idoleille tarkoitettuihin harjoituksiin. Yuuka toteaa olevansa samaa mieltä. Kanata pysyttelee yksin hiljaa hieman kauempana muista. Myös Sonata on hiljainen ja näyttää mököttävän.

Tanssitunnilla tytöt harjoittelevat Shonichia, missä 77. sukupolven tytöillä on ongelmia, sillä he eivät ole harjoitelleet juuri ollenkaan. Heidän opettajansa, Ushiyama, keskeyttää musiikin ja samassa Yuuka ja Makoto, tavalliseen tapaansa, valittavat tanssitunnin olevan pahempaa kuin kamppailuharjoitukset. He kuitenkaan eivät aio luovuttaa. Ushiyaman kysyessä, onko Sonata vielä oppinut laulun, Kanata uskoo olleensa oikeassa. He yrittävät uudelleen, mutta jälleen Ushiyama keskeyttää ja sanoo, että varsinkin Kanatan tanssissä on todella vähän elämän iloa. Kanata järkyttyy, kun Ushiyama pyytää Chieriä ottamaan Kanatan paikan edestä. Kanatan vastustaessa tätä päätöstä, Ushiyama toteaa uusien tyttöjen aloittaneen vasta ja Kanatan tanssineen jo kaksi vuotta, mutta siltikään tämä ei ole oletetulla tasolla. Hän myös sanoo, ettei Kanatalla ole oikeutta puhua, ellei hänellä ole motivaatiota. Samassa Chieri sanoo, ettei aio tulla eteen. Hän ei ole kuulemma oppinut koreografiaa vielä täydellisesti ja odottaa kokeneempien tyttöjen antavan hänelle lopultakin hyvän esimerkin. Kanata juoksee kyyneleet silmissä ulos tanssisalista, Mimori perässään. Muiden tyttöjen ympäröidessä Chierin, Sonata juoksee tämän luo kyyneleet silmissä puolustaen siskoaan. Sen jälkeen hän haukkuu Chieriä Ilkimykseksi. Ushiyama ilmoittaa tunnin loppuneen ja kävelee tuntia katselleen tsubasan luo. Hän kuiskaa Tsubasalle, että he ovat ehkä löytäneet katalyytin.

Nagisa löytää Chierin pukuhuoneesta ja sanoo uskovansa Chierin olevan vääräsää, sillä Kanata on työskennellyt hänestä todella lujasti. Silloin Chieri keskeyttää hänet, sanoen olevansa samaa mieltä. Hän sanoo kanatan laulamisen ja tanssimisen olevan jo jäsenien tasolla, tai jopa paremmalla. Hän sanoo, että on olemassa yksi asia, jonka kanssa synnytään ja jota ei ansaita ahkerasti harjoittelemalla ja se on idolin loiste. Se Kanatalta puuttuu. Samassa Yuuka saapuu paikalle ja huomatessaan Chierin Nagisan kanssa, hän uskoo tämän sanoneen jotain kamalaa Nagisalle. Nagisa vakuuttaa, ettei mitään tapahtunut ja parivaljakko lähtee pois, jättäen Chierin yksin.

Auringon laskiessa Kanata miettii kyyneleet silmissä, miksi hänen isänsä puolesta kostaminen vain tekee hänet tyhjäksi. Hiljaa joen vierellä istuen hän laulaa Shonichia. Hetken kuluttua Mimori jatkaa hänen lauluaan kävellen häntä kohti. Kanata käskee Mimoria lopettamaan laulamisen itkien. Mimori kuitenkin jatkaa laulamista aina kertosäkeen loppuun asti. Silloin Kanata sanoo, että Mimori saa hänet pitämään laulamisesta. Mimori istuu hänen viereensä ja sanoo Kanatan olevan vapaa pitämään mistä ikinä haluaakaan. " Mitä enemmän rakastat sitä, sitä parempi", hän sanoo Kanatalle. Hän myös sanoo, että kaiken kaikkiaan, AKB0048 ovat idoleita, jotka tulevat tapaamaan sinua, jotka laulavat rakkaudestaan. Sen jälkeen Mimori vetää Kanatan seisomaan ja alkaa taas laulamaan Shonichia. Kanata pyyhkii kyyneleensä ja alkaa laulamaan iloisen näköisenä. Hetken yhdessä laulettuaan, he kuulevat Sonatan huutavan siskonsa nimeä. Hän, Yuuka, Nagisa, Orine, Makoto ja Suzuko ovatkin läheisellä kukkulalla, mistä Sonata huutaa kannustaakseen Kanataa. Mimori toteaakin sen olevain vaikuttavaa, ettei Kanata ole vielä edes jäsen, mutta hänellä on silti jo todella omistautunut fani. Silloin Kanata huutaa Sonatalle ja muille tytöille tulemaan heidän seuraansa. Silloin Sonata juoksee siskonsa luo ja halaa tätä. Tällä kertaa Kanata halaa häntä takaisin. Sen jälkeen he kaikki laulavat yhdessä Shonichia. Sen aikana Chieri näytetään juna-asemalla Kiraransa kanssa.

Advertisement