AKB0048 Wiki
Kenelle nimi kuuluu?
(その名前、誰のもの?)
Jakso08
Jaksotiedot
Jakso numero 8
Tuotantokausi 1
Näytöspäivä 17. kesäkuuta 2012
Kronologia
Edellinen Jakso 7 - Seuraajien Kirarat
Seuraava Jakso 9 - Tunneyhteys

Kenelle nimi kuuluu? (その名前、誰のもの?, Sono Namae wa, Dare no Mono?) on ensimmäisen kauden kahdeksas jakso.

Juoni[]

Jakso alkaa AKB0048:n konsertilla Akibastarilla. Mukana ovat myös sijaisiksi valitut Kanata, Mimori, Megumi ja Chieri. He aloittavat konsertin Aitakatalla. Katsomossa on myös 77. sukupolven muut oppilaat, eli Nagisa, Yuuka, Orine, Sonata, Suzuko ja Makoto. Tytöt tekevät lauluun kuuluvat käsiliikkeet yhtäaikaa esiintyvien jäsenten kanssa, mikä yllättää katsomossa olevan Tsubasan, sillä tyttöjen ei vielä pitäisi osata laulun koreografiaa. Silloin Tsubasan vieressä oleva Ushiyama kertoo 77. sukupolven tyttöjen katselleen heidän harjoituksiaan ja kaatuneen oven auetessa sisälle. He pyysivät Ushiyamalta lupaa tulla tarkkailemaan harjoituksia. Lopulta Ushiyama antoi tytöille nurkan tanssisalista ja kertoo Tsubasalle ollleensa positiivisesti yllättynyt tyttöjen innokkuudesta tunnilla.

Seuraavaksi tytöt ovat konsertin jälkeen pukuhuoneessa. Kanata ja Mimori valittelevat väsymystään 77. sukupolven tytöille, jotka onnittelevat heitä hienosta esityksestä. Nagisa käy onnittelemassa Chieriäkin ja Yuuka kertoo Mimorista oikein tihkuvan feronoomeja, mistä Mimori ilahtuu. Sae käy kehumassa Megumia hyvästä esiintymisestä ja tarjoaa tälle pyyhettä, mutta Megumi vain katsoo muualle yrittäen jättää Saen huomiotta. Kun Suzuko kertoo löytäneensä uutisvideon jäsenistä, jotka menivät rauhanseremoniaan, ryntäävät tytöt katsomaan videota. Videolla näytetään Takaminan, Yuukon, Yukirinin ja Kojiharun esittävän Beginneriä. Samalla toimittaja kertoo AKB0048:n tuoneen rohkeutta kansalaisille taivaallisilla äänillään, mutta samassa video katkeaa, sillä DES katkaisee lähetyksen. Kanata huomauttaa Takaminan näyttäneen supersiistiltä. Kun Mimori toteaa Kanatan olevan Takaminan suurin ihailija, hän kuitenkin yrittää väittää nolostuneena vastaan. Suzukon muistuttaessa Kanatalle Takaminan ja muiden takaisin tulosta, lähtee Kanata juoksemaan keretäkseen toivottaa Takaminan takaisin Akibastarille. Muut tytöt seuraavat hitaammin hänen perässään aikomuksenaan käydä tervehtimässä jäseniä.

Kanata kerkeää kuin kerkeääkin toivottamaan Takaminan takaisin kotiin. Takamina kysyy Kanatalta, miten heidän esityksensä meni. Kanatan kertoessa Yuuko ja Yukirin vaihtavat katseita miettien molemmat Sielun peilien heijastamia kuvia. Kojiharu vaikuttaa olevan hieman ihmeissään, muttei kuitenkaan sano mitään. Takamina lupaa Kanatalle katsoa esityksen nauhalta nähdäkseen, miten Kanata selvisi. Samassa loputkin tytöistä saapuvat ja toivottavat jäsenet tervetulleiksi takaisin.

Seuraavaksi kaikki oppilaat ja jäsenet ovat tapaamisessa auditoriossa, jossa Tsubasa kertoo seuraavasta konsertista Tundrastarilla, joka on täysin viihdekiellon alaisena. Tämä siis tarkoittaa, että konflikti DES:n kanssa on väistämätön. Siksi kyseinen konsertti on eräänlainen sissikonsertti, joka on ennalta arvaamaton. Konsertin vaarallisuuden takia AKB0048 tekee erikoistoimenpiteitä. Tsubasa kertoo kaikkien 77. sukupolven oppilaiden, Megumin, Kanatan ja Mimorin toimivan kyseisessä konsertissa sijaisina. Kuten arvatakin Makoto on ihan kauhuissaan, kun kuitenkin puhutaan näinkin vaarallisesta konsertista. Megumi kuitenkin keskeyttää 77. sukupolven innostuneet puheet, kysyen miksi 77. sukupolvi valittiin, eikä ketään muita 76. sukupolvesta kuin hänet. Tsubasa kuitenkin kysyy, pystyykö 76. sukupolvi esittämään tämänpäiväisen konsetin settilistan. Samalla hän kertoo, että vaikkeivät kaikki 77. sukupolvesta päässeetkään aikaisemmin sijaisiksi, he silti harjoittelivat toisin kuin 76. sukupolven muut oppilaat paitsi Megu. Tsubasa myös toistaa, mitä sanoi aikaisemmin. Jos ei ole tyytyväinen, pitää vain harjoitella.

Yuukon ja Takaminan ollessa nousemassa bussiin, juoksee Kanata paikalle ja kysyy onko Takaminalla aikaa jutella. Hän kertoo Takaminalle tämän voivan luottaa Kanataan Takaminan sijaisena. Hän myös lupaa antaa kaikkensa, jolloin Takamina sanoo luottavansa Kanataan täysin. Silloin Mimori tulee paikalle huutaen Kanataa tulemaan mukaansa. Kanata toivottaa takaminalle onnea ja lähtee sitten Mimorin mukana pois. Kanatan ollessa kuuloetäisyyden ulkopuolella, Takamina kysyy Yuukolta, vaikuttiko hän oudolta. Hän jatkaa pohdiskellen ääneen, mitä alkuperäinen Minami Takahashi olisi äskeisessä tilanteessa tehnyt. Hän itse uskoo Takaminan hymyilleen ja kannustaneen Kanataa. Hän kertoo myöskin, että on monia asioita, joista hän ei ole enää varma.

Oppilaiden ollessa junassa matkalla takaisin asuntolaan, kertoo Hazuki itkien, ettei jaksa enää. Mizuho yrittää lohduttaa häntä, mutta Hazukin mielestä on epäreilua, että 77. sukupolvi saa niin paljon huomiota, vaikka 76. sukupolven jäsenistä tuli oppilaita ensin. Kanata kuitenkin tulee lohduttamaan sanoen, että niin kauan kun tytöt tekevät kovasti töitä, hekin saavat kyllä vielä tilaisuutensa. Hazuki piristyy hieman ja toteaa, että ensi kerralla hänkin saa tilaisuutensa. 77. sukupolvi on jo helpottunut, kun Megumi kysyy Kanatalta, onko hän tosissaan. Hän sanoo, että jos hän itse olisi Kanata ja olisi työskennellyt niin kauan ilman taukoja oppilaana, pääsemättä silti seuraajaksi, hän olisi liian häpeissään jäädäkseen AKB0048:aan. Tästä Sonata kimpaantuu ja astelee Megumin luo. Hän sanoo, ettei usko Megumia ja että hän alkaa kutsua Megumia tästä hetkestä alkaen virallisesti Keljuksi. Silloin Suzukokin astelee paikalle ja lyö päällään Megumia päähän. Hän sanoo, ettei suostu pyytämään Megulta anteeksi, koska pääpusku sattuu sekä Megua että häntä itseään, mutta hän vaatii Megua pyytämään Kanatalta anteeksi. 76. sukupolven tytöt ottavat Megumin mukaansa ja siirtyvät junan etuosaan. Hazuki pyytää Megumia pois taluttaessaan Kanatalta anteeksi. 76. sukupolven tyttöjen lähdettyä, kaatuu Suzuko maahan tyrmättynä pääpuskustaan.

Muut oppilaat päätyvät jotenkin leikkipuistoon, missä Suzuko valittelee Megumin pään kovuutta ja Sonata yrittää taikoa Suzukon kivun Megumille. Kanata kiittää Suzukoa hänen teostaan, mutta sanoo, ettei tämän olisi tarvinnut tehdä niin, sillä hän ymmärtää tyttöjen tunteet. Hän sanoo, että hekin Mimorin kanssa olivat aika järkyttyneitä silloin. Mimori selittää muille Kanatan tarkoittavan sitä, kun Sae pääsi seuraajaksi ennen heitä muita. Yuuka on ihmeissään kuullessaan Saen olevan 76. sukupolvesta. Kanata kertoo Saen olleen todella pahoillaan 75. sukupolven puolesta ja että loppujen lopuksi vain heistä tuntui pahalta, kun Sae oli niin anteeksipyyteleväinen. Lopulta Kanata ehdottaa, että tytöt lähtisivät syömään Isä Kokin laittamaa päivällistä.

Illalla Chieri on itsekseen parvekkeella syömässä mandariinia, kun Nagisa liittyy hänen seuraansa. Hän kertoo Chierille toivovansa pystyvänsä hoitamaan sijaisen tehtävänsä. Chieri käskee häntä olemaan vähemmän negatiivinen, sillä jos ei esiinny itsevarmasti, käyttäytyy epäkunnioittavasti niitä tyttöjä kohtaan, joita ei valittu sijaisiksi. Nagisa toteaa Chierin olevan sitten kuitenkin aika ystävällinen ja lupaa olla itsevarma, vaikka onkin hieman hermostunut. Seuraavaksi hän hieman muuttaa ilmapiiriä kysyen, eikö Chierinkin hampaita kutita, kun hän on hermostunut. Chieri vain nauraa Nagisan avatessa suunsa ja näyttäessä hampaansa. Kun Chieri yhtäkkiä tunkee toisen mandariinin Nagisan suuhun, hän selittää tekonsa sillä, että uskoi mandariinin mahtuvan niin isoon suuhun kuin Nagisan suu ja halusi kokeilla sitä. Samaan aikaan Yuuka kirjoittaa viestiä Mamorulle, kun Makoto ja Sonata alkavat kurkkia hänen kirjettään ja lukea sitä ääneen. Yuuka piilottaa viestin käsillään ja Orine nuhtelee kaksikkoa toisten viestien kurkkimisesta.

Seuraavaksi Tsubasa jakelee ohjeita Katyushan ohjaamosta tulevaan konserttiin Tundrastarilla liittyen. Ensin he matkustavat Katyushalla lähemmäksi kohdetta ja laskeutuvat sitten Tundrastariin Flying Getilla. Tytöt taasen ovat aluksen eräänlaisessa makuuhuoneessa, jossa on seinä, joka näyttää aivan kennostolta. Jokaisessa kennossa on oma sänky, missä tytöt nukkuvat. Painovoimattomuuden vuoksi sankyihin on helppo päästä. Nagisa yrittää olla kohtelias Megumille, mutta hän vain jättää vastaamatta tälle. Kanata kuitenkin käskee kaikki harjoittelemaan, sillä vaikka Katyusha onkin vain avaruusalus, löytyy sieltäkin harjoittelua varten saleja. Makoto arvelee Kanatan innon johtuvan siitä, että hän haluaa näyttää Takaminalle taitonsa. Megumikin tulee pois omasta "huoneestaan", muttei kuitenkaan suostu liittymään muiden oppilaiden harjoituksiin, vaikka Kanata kutsuukin hänet mukaan.

Megu meneekin laiturille, josta LAS:t päästetään matkaan harjoittelemaan yksin Oogoe Diamondia. Pian kuitenkin Sae astelee hänen luokseen ja kysyy, miksei Megu harjoittele muiden kanssa. Megumin kutsuessa Saea tämän alkuperäisellä nimellä, yrittää Sae korjata häntä ja pyytää Megua kutsumaan häntä Saeksi. Megu kuitenkin huutaa, että Youko on hänelle aina Youko. Saen kysyessä, miksi Megu käyttäytyy niin oudosti, sanoo Megu vain, ettei Sae voisi mitenkään ymmärtää häntä. Hän toteaa, että ennen he olivat melkein aina yhdessä, mutta siitä lähtien, kun Saesta tuli seuraaja, hän ei melkein ikinä näe Saea. Sen takia Sae ei voi enää ymmärtää. Megu ei myöskään hyväksy Saen pyytäessä anteeksi. Lopulta Megumi kääntää selkänsä Saelle ja varoittaa tätä jäämästä kiinni oppilaan kanssa olemisesta.

Seuraavana aamuna tytöt ovat aamupalalla Katyushan ruokalassa. Nagisa ihmettelee Orinen isoa annosta, sillä hän on kertonut olevansa dietillä. Orine kuitenkin kertoo iloisesti menettäneensä jonkin verran painoa jatkuvan harjoittelun myötä, joten hän on päättänyt lopettaa diettinsä. Samassa kuitenkin Tsubasa tulee ruokalaan ja kertoo Wotan lähettäneen heille raportin Tundrastarilta. He kertovat DES:n kutsuneen vahvistusjoukkoja naapuriplaneetoilta Tundrastarille ja että kaikki vaikuttaa siltä, että D.G.T.O. on ottanut tämän mahdollisuutena napata AKB0048. Tsubasa kertoo peruuttavansa konsertin, koska mukana ei ole tarpeeksi taistelukoulutuksen läpäisseitä henkilöitä eikä myöskään LAS:iä ole tarpeeksi, mutta Takamina sanoo heidän vetävän konsertin vaarasta huolimatta. Tsubasan väittäessä vastaan, Takamina sanoo, että AKB0048:ssa kyse on siitä, että vaarasta huolimatta, he laittavat elämänsä peliin esiintyäkseen faneilleen ja tuodakseen iloa ihmisille. Samassa Kanatakin nousee paikaltaan ilmoittautuen Takaminan mukaan, vaikka universumin loppuun asti. Tämä tuo Takaminan mieleen taas sen, miten hänen pitäisi valmistua, jotta Kanatasta tulisi seuraaja. Samassa hälytysääni alkaa soimaan DES:n iskun merkkinä ja Tsubasa käskee kaikki jäsenet taisteluasemiin. Oppilaiden miettiessä, mitä tehdä, käskee kaikkien vaihtaa taisteluasuun ja olla valmiina.

Tsubasan päästyä ohjaamoon hän lähettää Takaminan, Saen ja Sayakan ajamaan vihollisen niin kauas Tundrastarilta kuin mahdollista samaan aikaan kun he itse siirtävät Katyushan turvallisempaan paikkaan. Takaminan ja muiden hyökätessä DES:n taistelualuksia vastaan, Takamina ei saa mielestään pois sitä, tekeekö hän työnsä kapteenina oikein ja onko hän alkuperäisen Minami Takahashin kaltainen. Hänen aatoksensa keskyttää DES:n taistelualus. Samaan aikaan Yuuko ottaa Tsubasaan yhteyttä haluten lähteä LAS:llä taisteluun myös. Syyksi hän kertoo, ettei Takamina ole aivan oma itsensä. Tsubasa suostuu ja kysyy onko muita, ketkä voisivat pilotoida LAS:ää. Kanata ilmoittautuu ja kertoo isänsä opettaneen LAS:n alkuversion käyttöä. Kun taistelu DES:ää vastaan ei suju kovin hyvin, päästää Tsubasa myös Kanatan lähtemään.

Ulkona taistelu vain jatkuu, kun DES lähettää lisää taistelualuksia. Sayaka ja Sae pyytävät Takaminalta käskyjä, mutta tämä ei vastaa mitään. Samassa vihollisen taistelualus hyökkää ja omissa ajatuksissaan ollut Takamina joutuu pulaan. Hän ei huomaa yläpuolelleen tullutta taistelualusta, joka ampuu ja osuu Takaminan LAS:ään, joka hajoaa kappaleiksi. Takaminan onneksi aluksen ohjaamo ei hajoa vaan irtoaa aluksesta yhtenä kappaleena. DES:n taistelualuksen kädet kurottavat yltääkseen ohjaamoon, jonka sisällä Takamina on loukkaantuneena. Kanata kuitenkin ehtii väliin ja vie Takaminan ohjaamon takaisin Katyushaan. Vastaisesti Tsubasan ohjeita, Kanata lähtee takaisin DES:n taistelualuksen perään, sillä DES yritti jälleen viedä hänelle rakkaan henkilön.

Takamina näkee ohjaamon ikkunasta Kanatan taistelevan DES:n taistelualusta vastaan Kiraroiden valaisemana ja Takamina uskoo sen tarkoittavan Kiraroiden julistavan Kanatan olevan Minami Takahashi. Hän myös kuulee Kanatan kutsuvan häntä, mutta ajattelee vain, ettei Takamina ole hänen nimensä.

Seuraavan kerran Takamina herää sairaanhoitohuoneesta Yuuko vierellään istuen. Hänen päähänsä on kiedottu side ja Yuuko kertoo hänen olleen pitkään tajuttomana. Hän kertoo myös, ettei Kanata voinut lakata huolehtimista ja että hän olisi halunnut olla Takaminan luona, kun tämä herää, mutta Yuuko lähetti hänet pois, sillä hän oli yhä väsynyt ensimmäisestä taistelustaan. Yuuko kysyy myös, minne katosi rauhalliselle, ystävälliselle ja oikeudenmukaiselle Takaminalle, jota ei tämän päivän taistelussa näkynyt. Tähän Takamina vastaa, ettei halua vielä luovuttaa, sillä hän ei osaa vielä laulaa kovin hyvin, hänen tanssimisensa on vain niin ja näin, hänellä ei ole itsevarma, eikä hänellä ole vielä mitään, mistä olla ylpeä. Mutta silloin, kun hänet valittiin 5. Minami Takahashiksi, hän viimeinkin sai hieman itsevarmuutta. Itkien hän sanoo Yuukolle, ettei halua valmistua AKB0048:sta. Mutta hän ei myöskään halua olla Kanatan tiellä seuraajaksi, sillä tämä tekee niin kovasti töitä ja ihailee niin paljon häntä. Yuuko ei ymmärrä, mitä vikaa siinä on. Hän kertoo kaikkien heidän välittävän oppilaista, mutta siltikin oma unelma on se tärkein kaikista. Yuuko jatkaa sanoen, että kaikilla AKB0048:ssa on loppujen lopuksi sama unelma, mutta se sama unelma merkitsee jokaiselle jotain erilaista kuin toiselle. Hän sanoo, että oma unelma kuuluu vain itselleen, eikä Yuuko ymmärrä, mitä siinä on väärää.